Mistä on kyse?

(Päivitetty 21.5.2017)

Sain kirjeen Asianajotoimisto Hedman Partnersilta/Tekijänoikeusvalvonta Adultialta/Filmialta/Tekijänoikeusturva TOT:lta/Lakitoimisto NjordLaw'lta, jossa minun todetaan jakaneen elokuvaa/tv-sarjan jaksoja/aikuisviihdefilmiä laittomasti BitTorrent -verkossa. Mikä ihmeen kirje tämä oikein on?

Aloitetaanpa vaikka toteamalla, mikä se ei ole: Se ei ole lasku, maksuvaatimus, maksumääräys tai mikään muukaan lappunen, jonka maksamatta jättämisestä voisi automaattisesti seurata ikävyyksiä, vaikka se sellainen koettaa kovasti uskotellakin olevansa. Korrekti termi kyseiselle kirjeelle on maksukehotus. Sellaisen maksaminen perustuu täysin vapaaehtoisuudelle, ja jos sille ei lotkauta korviaan, sitä ei voi pistää perintään, ei ulosottoon, eikä siitä seuraa myös minkäänlaisia automaattisia maksuhäiriömerkintöjä.


Että kirjeen lähettäjälle joutuisi pulittamaan edes yhtä ainutta senttiä, on lähettäjän haettava vaatimuksilleen lainvoima suomalaiselta oikeusviranomaiselta. Tämä ei kuitenkaan ole sama asia, kuin kirjeessä mainittu markkinaoikeuden päätös. Kyseinen päätös koskee vain sitä, että lähettäjä on ylipäätään saanut haltuunsa vastaanottajan yhteystiedot. Maksun lainvoimaisuudelle on saatava oikeudelta vielä erillinen päätös.

Et ole myöskään ainoa kirjeen vastaanottaja. Käynnissä on massapostituskampanja. Nykyhetkeen mennessä kirjeitä on postitettu tiettävästi ainakin viisi- ellei kuusinumeroiselle määrälle vastaanottajia.


Tiedän sataprosenttisen varmasti, etten ole kirjeessä mainittua viihdeteosta ladannut. Miten tämä kirje on silti voinut postiluukustani tipahtaa?

Kirje on lähetetty sen liittymän haltijalle, josta epäilty jako ja lataus on tapahtunut. Aivan ensimmäiseksi kannattaa ottaa selvää, onko joku muu samassa taloudessa asuva ladannut kyseisen elokuvan tai sarjan. Varsinkin jos perheessä on teini-ikäistä jälkikasvua, heitä kannattaa hieman tentata.

Toinen mahdollisuus on, että kotonasi on langaton verkko, joka on syystä tai toisesta jäänyt avoimeksi. Tällöin kuka tahansa verkon kantaman sisällä oleskeleva on voinut käyttää liittymää latailuun - eikä hän välttämättä edes asu samassa taloudessa. Kyse voi siis olla vaikkapa naapurista.

Kolmas mahdollisuus on, että operaattori on tietoluovutuspäätöstä käsitellessään tehnyt virheen, ja luovuttanut väärän liittymänhaltijan tiedot. Tämä on harvinaista, muttei kuitenkaan täysin tavatonta. Joitakin tapauksia on jo ilmennyt, jossa näin on todistetusti päässyt tapahtumaan. Operaattoria on kuitenkin aiheesta turha syyllistää, he kun tekevät vain hallaa omalle liiketoiminnalleen, jos käsittelevät tietojenluovutuspyyntöjä tahallisen puolivillaisesti.


Kirjeessä väitetään, että vastuu on liittymänhaltijana silti minulla. Onko näin?

Jos halutaan pilkkua viilata, niin kirjeessä ei välttämättä täysin sanatarkasti väitetä näin, mutta epäilemättä tällaisen mielikuvan kirjeen lähettäjä haluaa vastaanottajalle luoda. Kyseinen mielikuva on kuitenkin täyttä sumutusta. Todellisuudessa liittymän haltija on jonkun muun yhteydellä lataamista tiedostoista yhtä suuressa vastuussa, kuin sellaisen kolariauton omistaja, joka ei kuitenkaan törttöilyhetkellä ole itse ollut ratissa. Eli ei minkäänlaisessa.

Sitova oikeudellinen ennakkotapaus puuttuu vielä, mutta esimerkiksi käräjäoikeuksista löytyy jo tuomioita, joissa avoimen verkon ylläpitäjää ei ole katsottu syylliseksi latauksiin, kun tekijä on ollut joku muu.


Kirjeessä puhutaan jatkotoimenpiteistä, jos en maksa. Mitä ne voisivat olla?

Jos ei oteta lukuun sitä kaikkein todennäköisintä jatkotoimenpidettä, eli jatkotoimenpiteitä ei tule, on lähettäjällä kaksi keinoa lähteä hakemaan vaatimuksilleen lainvoimaa. Ensimmäinen on rikosilmoituksen teko poliisille maksamatta jättäneestä kirjeensaajasta. Poliisin olisi sitten tarkoitus tutkia, onko ilmoituksen takana oikeaa rikosta tai rikettä, jonka voisi viedä eteenpäin syyttäjälle.

Tätä ei kuitenkaan pidä säikähtää, sillä poliisi ei automaattisesti pidä kirjeensaajaa syyllisenä, eikä mitään takeita ole sille, että poliisia kiinnostaisi edes lähteä mahdollisesta syyllisyydestä selvää ottamaan. Elokuvan tai parin lataaminen netistä kun vastaa vakavuudeltaan lähinnä karkkivarkautta, jos sitäkään.

Ja jos poliisi lähtee kuin lähteekin asiaa tutkimaan, ovat poliisin keinot selvitellä tekoa jo valmiiksi melko pienet. Aiemmin on tosin nähty tapauksia, joissa poliisi on tehnyt mm. konetakavarikkoja tapausten ratkaisemiseksi, mutta nämä toimenpiteet todettiin jälkikäteen ylimitoitetuiksi, ja poliisi sai ratkaisustaan pientä tukkapöllyä niin valvovilta viranomaisilta kuin medialtakin. Poliisin kynnystä ryhtyä vastaavanlaisiin toimiin tulevaisuudessa voidaan siis pitää huomattavasti korkeampana.

Varsinkin jos tiedät, ettet ole kirjeessä väitettyyn tekoon syyllistynyt, voit olla täysin rauhallisin mielin, vaikka poliisi sinua asian tiimoilta lähestyisikin. Sillä käytännössä sataprosenttisen varmasti vapaudut kaikista vaatimuksista tutkinnan aikana.

Syyllisenkin latailijan kannattaa pitää mielessä, että kyse on koko ajan kasvavasta epätodennäköisyyksien ketjusta. On ensinnäkin epätodennäköistä, että koko rikosilmoitusta edes tehdään, ja jos tehdään, on epätodennäköistä, että poliisi aloittaa tutkinnan, ja jos aloittaa, on epätodennäköistä, että poliisi käyttää kaikkia voimatoimia tutkinnan yhteydessä, ja jos käyttää, on epätodennäköistä, että ainakaan yksittäislataajan tapauksessa teko katsoittaisiin niin merkittäväksi, että se kulkeutuisi syyttäjälle asti.

Tämän tietää myös kirjeiden lähettäjä, sillä yhtä ainutta poliisitutkintaan vietyä tapausta ei ainakaan toistaiseksi ole tiedossa. Koska tekijänoikeuden loukkaukset ovat Suomessa asianomistajarikoksia, lähettäjän toinen vaihtoehto onkin luopua kaikista rikosoikeudellisista vaatimuksista, sivuuttaa koko rikosilmoitus ja mahdollinen tutkinta, ja lähteä ajamaan juttua siviilioikeuden puolella riita-asiana.

Tämäkin toimenpide on ainakin toistaiseksi ollut aika harvakseltaan käytetty, ja sitä onkin tähän asti pidetty lähinnä pelotteena ja propaganda-aseena. Marraskuussa 2015 mediaan levisi tieto, että Hedman Partners on haastanut kolme onnekasta maksamatta jättänyttä kirjeensaajaa selvittelemään asiaa markkinaoikeudessa. Hieman vähemmän melua kyseinen lakifirma piti sitten siitä, että vain reilut kaksi viikkoa tämän jälkeen kaksi tapauksista oli ehditty jo sovitella ennen ensimmäistäkään oikeuden istuntoa. Kyseiset tapaukset on vieläpä haettu haastajan puolelta salaisiksi seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi, joten niiden propaganda-arvokin näyttää kovin kyseenalaiselta. On vaikea kuvitella, etteivätkö kirjeitä lähettelevät tahot pitäisi kyseisistä sovinnoista hieman kovempaa ääntä, jos niiden avulla voisi rohkaista useampia maksamaan.

Lisää haastekirjelmiä seurasi maaliskuussa 2016. Nykytiedolla tämä uusi "aalto" koostui yhteensä 11 haasteesta. Kaikki haasteiden yksityiskohdat eivät ole tiedossa, mutta niistä tiedonrippeistä, mitä tämän kirjoittajalle on tihkunut, voisimme päätellä, että trollit keskittyvät haastamaan tapauksia, joissa yhdestä liittymästä on havaittu ladatun/jaetun useampaa kuin yhtä tai kahta valvonnan kohteena ollutta teosta. Tämä on tietenkin järkeenkäypää, koska näin "todisteiksi" väitettyjä lokitietoja on käytettävissä enemmän, ja osansa lienee silläkin, että tällaisilta tapauksilta on helpompi vaatia huomattavasti suurempia rahasummia kuin sellaisilta, joiden rikkeet ovat jääneet yhteen tai kahteen lataukseen.

Kesällä 2016 käsiteltiin Markkinaoikeudessa ensimmäistä varsinaista lakitupaan edennyttä juttua - siis tilanteessa, jossa kirjeitä oltiin lähetelty jo reilunkokoinen viisinumeroinen määrä. Tässä tapauksessa kävi lopulta niin ikävästi, että haastettu katsottiin tekoon syylliseksi ja hän joutui maksamaan "oikeuksiaan valvoneille" trolleille 600 euron kohtuullisen hyvityssumman. Valitettavasti vain tämän lisäksi jutun hävinneen osapuolen maksettavaksi lankesivat yli 30 000 euron oikeuskulut.

Helmikuussa 2017 saatiin sitten ratkaisu oikeusjutussa numero kaksi, jossa haastettu todettiin puolestaan tekoon syyttömäksi ja vapautettiin kaikista maksuvelvollisuuksista. Tässä tapauksessa laskun kalliista oikeudenkäynnistä saivatkin kontolleen puolestaan pelotteluleikkiin lähteneet trollit.

Lisäksi noin tusinan verran haasteita on päättynyt sovintoihin ennen kuin oikeus on ehtinyt antaa asiassa ratkaisunsa. Osassa sovinnoista maksumieheksi on päätynyt haastettu väistääkseen vielä kalliimman oikeuden istunnon, osassa taas trolleille itselleen on mennyt jänis housuun, kun ovat jutun yksityiskohtiin paremmin tutustuttuaan tajunneet, että nyt ennakkovalvonta petti, eikä onnistuttukaan haastamaan jo valmiiksi pläkkiselvää tapausta - joita on siis vain hyvin, hyvin, hyvin pieni osa kaikista heistä, joiden yhteystiedot ovat trollien haltuun päätyneet.

Vaikka haastettujen määrä ei olekaan jäänyt pariin-kolmeen koepalloon, mihinkään paniikkiin ei ole edelleenkään syytä, varsinkin jos itselle kohdistetussa vaatimuksesta löytyneiden teosten lista ei ollut kovin pitkä. Haastettujen määrä lähetettyjen kirjeiden määrään verrattuna on edelleen mitättömän pieni. Haasteestakin on vielä pitkä matka varsinaiseen oikeudeen istuntoon, ja onkin mielenkiintoista odotella ja katsoa, moniko tämän aallon haasteista päättyy sovitteluun, jonka yksityiskohdat haetaan salaiseksi.

Koko kirjerumban tähän astisena lopputuloksena on siis edelleen, että kymmenistä tuhansista kirjeistä on saatu aikaiseksi noin 15 oikeusjuttua, ja niissäkin trollien menestys on ollut koko lailla fifty-fifty. Lähes kaikkien muiden osalta mahdollinen rahanmeno on perustunut täysin vapaaehtoisuudelle.


Hetkinen! Eihän tuossa kuviossa ole mitään järkeä. Tuhansia kirjeitä, jotka eivät ole roskapostia kummempia, eikä kuitenkaan sitten haluta edes hakea suurimmalle osalle niistä sen suurempaa lainvoimaa. Mitäs tekijänoikeusvalvontaa tämä on?

Nyt ollaan asian ytimessä. Tekijänoikeusvalvontahan on vain pelkkä sumuverho kyseiselle touhulle. Paljon osuvampi käsite sille on tekijänoikeustrollaus. Loppupeleissä kyse on luonnosta tutusta ilmiöstä. Kissa köyristää selkäänsä sähistessään, riikinkukko levittää pyrstönsä - molemmat näyttääksen isommalta ja uhkaavammalta. Kyse on siis aivan puhtaasta bluffista. Kirjeen tarkoitus on saada vastaanottaja säikähtämään, kuvittelemaan että kyse olisi oikeasti isosta jutusta... ja siten saada hänet maksamaan kirjeessä vaadittu summa.

Kyse on pelkästä halpahintaisesta pikavoittojen kalastelusta, eikä kirjeen lähettäjiä edes kiinnosta, onko vastaanottaja oikeasti syyllistynyt tekoon. Heitä kiinnostaa vain pankkitilille ropisevat eurot. Tilitetyistä summistakin vain murto-osa päätyy teoksen alkuperäisten tekijöiden taskuihin, sillä leijonanosan lohkaisee oikeudet itselleen pelkästään trollaustarkoituksessa hankkinut bulvaani.

Myös tässä uudessa 11 haasteen aallossa on mahdollisesti kyse vain uudesta bluffiliikkeestä, jonka tarkoituksena on säikytellä toistaiseksi maksamatta jättäneitä kirjeensaajia harkitsemaan uudestaan - siis ennen kuin oikeudesta tipahtaa ratkaisu, jonka jälkeen enää ketään ei huvita maksaa.


Kirjeessä puhutaan teosten jakamisesta BitTorrent-verkossa. Mikä se sellainen verkko edes on?

BitTorrent, tai lyhyemmin vain torrent, on ns. vertaisverkko. Sen toiminta perustuu sille, että jokainen elokuvan sieltä lataava osallistuu samalla elokuvan jakamiseen eteenpäin. Verkko koostuu "parvista", joissa ladataan yksittäistä tiedostoa, ja ladatessaan kyseistä tiedostoa käyttäjä jakaa samalla tiedoston osia eteenpäin muille lataajille. Parven koko vaihtelee kaiken aikaa, kun uusia lataajia laskeutuu langoille, ja vanhat poistuvat sieltä tiedoston valmistuttua.

Verkon käyttöön tarvitaan Internet-yhteys ja omalle koneelle asennettu yhteysohjelma, joka voi tosin nykyään olla jo valmiiksi asennettuna esimerkiksi nettiselaimen liitännäisenä. Joskus aiemmin on väitetty, ettei verkosta voi ladata mitään "vahingossa" vaikkapa väärää linkkiä klikkaamalla, mutta kyllä sekin periaatteessa onnistuu. Todennäköisempää on kuitenkin, että jos et kirjeen vastaanottajana tiedä verkosta sen enempää, lataaja on ollut joku muu.

Eikä tämän kirjoittaja kehota verkon käyttöön sen tarkemmin tutustumaankaan, sillä vaikka sieltä on saatavilla tuhatmäärin elokuvia, sarjoja, musiikkia ja ties mitä kivaa, iso osa siellä leviävästä materiaalista (ei kuitenkaan aivan kaikki) on laitettu jakoon ilman oikeuksien omistajien lupaa. Suositeltavampaa on käyttää täysin laillisia palveluja, kuten Spotifyta, Netflixia ym, joista saa noin kympin kuukausimaksulla enemmän viihdettä kuin jaksaa elinaikanaan kuluttaa.

Tekijänoikeustrollien toiminta perustuu sille, että heillä on oikeuksien omistajana laillinen lupa roikkua mukana parvessa, jossa heidän teostaan jaetaan, ja ottaa ylös muiden lataajien IP-osoitteet. Tätä osaa toiminnasta ei kuitenkaan hoida suomalainen lakifirma, vaan ilmeisesti Saksasta käsin toimiva taustoiltaan vähintäänkin kyseenalainen tekniikkapulju, joka sitten toimittaa nappaamansa suomalaiset IP:t suomalaisille lakitoimistoille, jotka hakevat markkinaoikeudesta luvan saada kyseisten liittymien haltijoiden yhteystiedot.


Jos leffan saa laillisestikin kympillä, joko netistä tai kaupasta, niin mihinkäs tällainen satasiin, ellei tonneihin nouseva maksuvaatimus sitten perustuu? Eikös siinä ole aika paljon ilmaa mukana?

Niin, aivan ensimmäiseksi kannattaa tietysti muistaa, ettei tässä touhussa ole kyse tekijänoikeuksien valvonnasta, tai tämä ajatus on mukana toissijaisena. Pääasiallinen tarkoitus on takoa taaloja, euroja, jenejä sun muita oravannahkoja vähän maanosasta riippuen.

Oikeudellisesti vaatimus perustuu sille, että isossa parvessa yksittäinen lataaja voi teoriassa jakaa koko parvelle samanaikaisesti. Käytännössä tämä on kuitenkin jo pelkästään teknisessä mielessä mahdotonta. Normaalien kotikäytössä olevien Internet-liittymien kaistat eivät millään riitä jakamaan tuhansille tai edes kymmenille käyttäjille samanaikaisesti. Todellisuudessa peruslataaja jakaa tiedostosta eteenpäin vain pienen murto-osan odottaessaan sen valmistumista. Jo pelkästään se, että tiedostosta jakaisi edes yhden täyden kopion eteenpäin voi vaatia yhteysohjelman jättämistä auki useammaksi tunniksi latauksen valmistuttua.

Osa trolleista väittää myös kirjeissään, että isot vaatimussummat johtuvat tekijänoikeusvalvonnan kuluista. Tämäkin on tietenkin täyttä kukkupuhetta. Koska homma on massaluonteista, yhden kirjeen lähettämisestä kulut on pyritty oikeasti varmasti viilaamaan niin pieniksi kuin mahdollista. Lisäksi perustelu on muutenkin oikeudellisesti arveluttava. Tilannetta voisi verrata vaikkapa kiinni jääneeseen murtomieheen, jolta kiinteistön omistaja vaatii korvattavaksi tämän aiheuttamien suorien vahinkojen lisäksi myös valvontakameran sähkölaskua.


Hetkinen taas! Jos kaikki lataajat jakavat vain murto-osan, miten on mahdollista, että kukaan ylipäätään saa kokonaisen tiedoston, saatika sitten ne tuhannet parvessa pyörivät?

Vaikka lähes jokainen lataaja osallistuu osaltaan parven hengissäpitämiseen, sen keskiössä ovat kuitenkin muutamat suurjakajat, jotka pitävät koneitaan ja yhteysohjelmiaan auki päivä toisensa perään. Yleensä he ovat kuitenkin joko salanneet oman IP:nsa ja sijaintinsa, tai sitten he asuvat sellaisessa maailmankolkassa, jossa tekijänoikeuslait tai niiden valvonta ovat täysin retuperällä, ja siten mahdollisuus joutua tekosista vastuuseen kovin pieni - joskaan ei se sivistyneemmissäkään valtioissa lähtökohtaisesti suuren suuri ole. Toki seassa voi olla myös esimerkiksi suomalaisia jakajia, jotka eivät vain ole riskistä tietoisia - tai eivät välitä siitä.

Tekijänoikeustrollien poskettomat maksuvaatimukset perustuvat pääosin sille, että kuka tahansa parveen liittyvä voi olla tällainen suurjakaja, ja samalla verukkeella he saavat myös markkinaoikeuden antamaan itselleen myönteisen tietojenluovutusmääräyksen. Homma perustuu siis tältäkin osin aika isolle suurentelulle ja sumutukselle.

Kun todellisia hyvityssummia on meillä Suomessa aiemmissa nettilatailuihin ja jakamisiin liittyvissä oikeustapauksissa käsitelty, niiden suuruus on käytännössä poikkeuksetta määräytynyt todellisen, ei teoreettisen jakamisen pohjalta. Trollien perustelut niin teon vakavuutta kuin hyvityssumman oikeellisuuttakaan koskien tuskin kestävät lähempää oikeudellista tarkastelua. Varsinkin meillä Suomessa, missä vahingonkorvauksiin ja hyvityksiin sovelletaan ns. rikastumiskieltoa, eli maksettavaksi määrättävä summa ei saa olla todellisia menetyksiä korkeampi. Joten tältäkin osin heistä on varmasti mukavampaa, jos kirjeensaaja ei kyseenalaista vaadittujen summien tai ylipäätään koko meiningin oikeellisuutta, ja maksaa kiltisti. Oikeusjuttujen puinti kun ei ole heillekään ilmaista, ja jokainen lakitupaan viety tapaus tuottaa todennäköisesti enemmän tappiota kuin voittoa.

Hyvänä esimerkkinä kulujen kohtuullistamisesta voidaan pitää oikeuden kesällä 2016 ratkaisemaa ensimmäistä oikeusjuttua. Vaikka sen loppusumma muodostui jutun hävinneelle vastaajalle varsin korkeaksi, on kyseistä yli 30 000 euron pottia syytä hieman eritellä. Siitä kun vain 600 euroa koostuu varsinaisista hyvitysmaksuista, loppu on pelkkiä jutun hävinneen kontolle langenneita oikeuskuluja. Markkinaoikeus katsoi, että käypä hyvitys yhden tv-sarjan jakson osalta oli niinkin massiivinen kuin 50 euroa. Kirjeissä taas on vaadittu useampia satasia jo yhdestä loukatusta teoksesta - summa on siis puhdasta rahastusta.


Vaatimusten suurentelua, sumutusta, bluffia, oikeuden harhaanjohtamista... ja tästä kärsivät myös todistetusti täysin viattomat ihmiset. Tämän on pakko olla laitonta, onhan?

Ei, tässä ei ole mitään, mikä olisi Suomen lakien mukaan laitonta. Koska mitä tahansahan saa aina vaatia. Jopa sinä voit pyytää naapurin Mikolta tonnin korvauksia henkisistä kärsimyksistä, koska Mikko laulaa kovaäänisesti suihkussa. Mikon vaan ei ole mikään pakko niitä sinulle maksaa... ainakaan, jos et voita Mikkoa vastaan nostamaasi oikeusjuttua.

Ilmeisesti samasta syystä markkinaoikeus ei pidä kovin suurta kynnystä uskoa trollien osoitetietohakemuksiinsa liittämiä varsin löyhiä perusteluja, koska niiden pohjalta ei voida kuitenkaan lähettää lainvoimaisia maksuvaatimuksia.

Vaikka tämän sortin puuhastelu ei nimenomaisesti ole laitonta, niin asian moraalista voidaan silti varmasti olla useampaakin mieltä.


Vaikka koko touhu olisikin pelkkää bluffia ja pelottelua, niin pakkohan tämä on jollakin keinolla saada loppumaan. Eikö kukaan todellakaan voi näille mitään?

Tehokkain keino pysäyttää kirjekarusellin pyöriminen on yksinkertaisesti tehdä siitä kannattamatonta. Tämä vaatii sen, että mahdollisimman moni - mielellään jokainen - kirjeensaaja ymmärtää touhun todellisen luonteen, ja jättää maksamatta. Kun oikeudessa istuminenkaan ei kannata, siirtyvät trollit uusien rahastusbisnesten pariin.

Valittamista erinäisille viranomaisillekin on toki yritetty, ja ainakin toistaiseksi laihoin tuloksin.

Jotkut kirjeensaajat ovat tehneet poliisille rikosilmoituksen, varsinkin jos eivät ole katsoneet tekoon syyllistyneensä. Kaikki ilmoitukset on varmastikin kirjattu ylös, mutta tämän kirjoittajan arvion poliisin varsinaiseen intoon tutkia näitä juttuja voi jokainen lukea ylempää. Ainakin yhdessä tiedetyssä tapauksessa poliisi on todennut kyseessä olevan enemmän riita- kuin rikosasia, eikä sen selvittely siten kuulu heille.

Yksi lakitoimistoista on tosin joutunut virkavallan tarkempaan syyniin, mutta tässä tapauksessa kyse oli pääasiassa siitä, että kirjeissä oltiin esitetty todella tökeröitä ja suorastaan harhaanjohtavia väittämiä. Kaikki lakifirmat eivät valitettavasti ole sanavalinnoissaan yhtä ammattitaidottomia, joten poliisin halu ottaa rikosilmoituksia vakavasti on edelleen vaihteleva.

Asianajajaliittoon on tehty Hedman Partnersista kanteluita hyvän asianajotavan rikkomisesta. Toistaiseksi ainakaan liitto ei ole nähnyt lakifirman toiminnassa mitään moitittavaa.

Koska kirjeensaajien tilittämien rahojen liikkeitä on vaikeaa ellei mahdotonta seurata, kanteluita Hedman Partnersin toiminnasta on tehty myös verottajalle. Toistaiseksi ei ole mitään tietoa, miten näihin vinkkauksiin on verokarhu suhtautunut. Optimistisemmat voivat toki ajatella, että hiljaisuus johtuu valtiobyrokratian tunnetusti hitaista liikkeistä.

Yksi mahdollisuus on, että kirjeensaaja haastaakin lähettäjän riitaa puimaan, eikä toisinpäin. Näitä tapauksia ei tosin ole tiedossa yhtä ainutta. Näistä puhuttaessa väläytellään usein ns. ryhmäkanteen mahdollisuutta, mutta todettakoon tässä, että se ei ole Suomen lakien mukaan yksiselitteisesti mahdollista. Niitä kun eivät saa yksityishenkilöt nostaa missä tahansa jutussa, vaan menettely on toistaiseksi sallittua vain kuluttajariita-asioissa, joissa kanteen edusmiehenä toimii kuluttaja-asiamies. Eikä tekijänoikeustrollauksessa ole kyse minkään maksullisen palvelun tai tuotteen tarjoamisesta. Ainakaan kirjeen vastaanottajille. Jos on liikaa rahaa ja altruistinen mieli, niin yksittäinen kirjeensaaja voi siis aina lähteä halutessaan tappelemaan, mutta joukkovoima on tässä yhteydessä valitettavasti poissuljettu toimenpide.

Viimeisimpänä todettakoon Piraattipuolueen VPJ Janne Paalijärven toimenpide, jossa hän teki Hedman Partnersista valituksen tietosuojavaltuutetulle, koska firman kotisivuilta ei löytynyt asiaan kuuluvaa selostetta sen ylläpitämästä henkilörekisteristä, jossa kirjeensaajien tietoja säilytetään. Tästäkin on vielä viranomaisen vastine saamatta. Todettakoon tosin, ettei asiaa koskevissa laeissa yksiselitteisesti vaadita selosteen esillä pitämistä sähköisessä muodossa. Hedman Partners voi siis mahdollisesti täyttää lain kirjaimen sillä, että he toimittavat selosteen kyselijälle eri pyynnöstä.

Kaikenlaista on siis kokeiltu, enimmäkseen huonolla menestyksellä. Jos haluaa ajatella positiivisesti, niin ei kai viranomaisten pommittaminen tutkintapyynnöillä ole sellaista puuhaa, missä mitään häviäisikään. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka joku jossain sormeaan nostaisikin, jos valitusten volyymi kasvaa riittävän isoksi.

Tähän sitten hyvä uutinen: Kirjebisnes on kuin onkin alkanut herättää kymmenien tuhansien lähetettyjen pelottelukirjeiden jälkeen huolta päättäjissäkin. Sekä opetus- ja kulttuuriministeriö että liikenne- ja viestintäministeriö ovat asettaneet työryhmät, joissa pohditaan kirjebisneksen korrektiutta. Valtiolaiva on tosin tunnetusti hidas käänteissään, joten tulosten saannissa voi kestää jonkin aikaa, ja ne voivat olla ainakin alkuunsa melko maltillisia. Mutta tästä huolimatta opetus- ja kulttuuriministeriöstä saatu alustava viesti on rohkaiseva: Heidän mielestään nykyisen kaltaisessa kirjetoiminnassa kansalaisen oikeusturva ei toteudu.


Totesit ylempänä, että maksamatta jättämisestä ei voi joutua tuloja perintään tai ulosottoon. Sain kuitenkin tänään kirjeen perintätoimistosta, mitä helvettiä?

Jos et ole sopinut kirjeen lähettäjän kanssa maksamisesta ja tehnyt maksusuunnitelmaa, perintä on aiheeton. Se johtuu mitä ilmeisimmin lakifirman järjestelmissä olevasta tietokonevirheestä, joka aika ajoin toimittaa maksamatta jättäneiden kirjeensaajien tietoja perintätoimisto Arvato Financen käsiteltäväksi. Kun odottaa noin 3-5 arkipäivää, eikä erehdy sinä aikana maksamaan vaadittua summaa, saa pahoittelukirjeen, jossa perintä todetaan aiheettomaksi.


Mistäs tuon voit noin tarkasti tietää?

No, noin on tiettävästi käynyt jo muutaman kerran aiemminkin. Mikä ei liene yllättävää bisneksessä, joka enimmäkseen perustuu sulkien pörhentelylle. Toki vähemmän kyyninen voi uskoa asian johtuvan aidostakin valitettavan säännöllisesti toistuvasta tietokonevirheestä, mutta jos olet onnistunut lapsenuskosi tuolla tasolla säilyttämään, niin uskot varmaan vielä joulupukkiinkin.

Ja vaikka perintää ei automaattisesti todettaisikaan aiheettomaksi, sen saa päättymään viimeistään sillä, että ottaa yhteyttä kyseisen perintätoimistoon, ja ilmoittaa että perintä ei ole riidaton eikä perustu jo sovitulle maksusuunnitelmalle.


Jos en halua uskoa satunnaisiin nettihuutelijoihin, niin mistä voin kysyä lisäneuvoja? Mielellään mahdollisimman pienin kustannuksin.

Asiasta tietoa jakavat Suomessa pelkillä puhelukuluilla ainakin kaikki julkiset oikeusaputoimistot. Sieltä voit ainakin vahvistaa saamasi kirjeen ja siinä esitetyn maksukehotuksen lainvoiman, jos et halua tätä sepustusta uskoa.

Mahdollisen, joskin melko epätodennäköisenä pidetyn haasteen sattuessa kohdalle asiasta voi jutella myös Turre Legal -lakiasiaintoimiston kanssa. Heidän apunsa on asiantuntevaa, joskaan ei välttämättä enää kovin budjettiystävällistä. Pienituloisen kannattaa kuitenkin muistaa, että ainakin osan kustannuksista voi saada kuitattua oikeusapupäätöksillä. Alustavista kysymyksistä hekään eivät taida laskuttaa mitään.

Trolleja Suomessa edustavat tahot, eli Hedman Partners, Adultia/Filmia, TOT ja NjordLaw eivät tiettävästi ole jakaneet asiaa koskien minkään sortin käyttökelpoisia neuvoja. Ellei halua pitää kehotusta maksaa ja siitä seuraavaa oletettua mielenrauhaa sellaisena.


Ajattelin, että parhaiten asia selviää olemalla yhteydessä pääkallonpaikalle, eli kirjeen lähettäneeseen lakitoimistoon. Sieltä kyseltiin mm. nettiyhteyteni yksityiskohtia, ja joitakin langattomaan verkkooni liittyviä tietoja, mm. SSID-tunnusta. Mitä he näillä tiedoilla tekevät?

Näitä tietoja voidaan käyttää sen todentamiseen, että kotiverkko on juuri tällä hetkellä avoimena ja kenen tahansa käytettävissä. Niiden avulla ei kuitenkaan kyetä mitenkään todentamaan sitä, oliko verkko avoin väitetyllä lataushetkellä kuukausia sitten. Kyseisten tietojen arvo oikeudellisina todisteina on siis kovin hatara. On paljon mahdollista, että kyse on taas jonkin sortin sumutuksesta, jolla pyritään saamaan maallikkokäyttäjä uskomaan teon vakavuuteen latelemalla sinne päin menevää teknistä kapulakieltä.


Yhteenvedon aika:

Tämän kirjoittaja ei voi suorilta luvata, että kirjeen maksamatta jättämisellä säästyisi täysin jatkotoimenpiteiltä, vaikka ylivoimaisen enemmistön kohdalla homma tältä näyttääkin. Hyvänä perusohjeena voidaan kuitenkin pitää, että mitä vähemmän kirjeen lähettäjä sinusta ja olosuhteistasi - kuten asumismuodostasi, muista perheenjäsenistäsi, taustoistasi, teknisestä osaamisestasi ym. - tietää, sitä epävarmemmalla pohjalla he ovat, kun lähtevät mahdollisia oikeuteen haastettavia valikoimaan. Siksi yhteydenottoa kirjeen lähettäjiin ei suositella, ainakaan jos ei tiedä jo nyt kykenevänsä aukottomasti osoittamaan, ettei ole liittymänhaltijana voinut kuitenkaan olla myös tekijä.

Kuten ylempänä todettiin, koko kuvion osalta on vielä paljon avoimia kysymyksiä, eikä vähäisimpinä kirjeissä esitettyjen vaatimusten oikeudellinen kestävyys. Siitä on kuitenkin lähdettävä liikkeelle, että jos tiedät olevasi täysin syytön, niin ainoa oikea toimenpide oikeusvaltiossa on luottaa siihen, että puolueettomat viranomaiset asian lopulta näin katsovat olevan, ja vastapuoli joutuu korvaamaan jutun selvittelystä mahdollisesti aiheutuneet taloudelliset haitat.


Kirjoittaja on informaatiotieteilijä, jonka erikoisalaa ovat sähköinen tiedonhallinta ja siihen liittyvät tekijänoikeuskysymykset.Jos haluaa levittää tietopakettia eteenpäin, tai osoittaa uudet ketjuun eksyvät tiedonjanoiset sen äärelle, se onnistuu parhaiten seuraavan linkin kopioimalla:

http://murobbs.muropaketti.com/posts/1717181478/

Teksti on DrVatanen-nimimerkin kirjoittama MuroBBS-keskustelupalstalla. Teksti on kopioitu asiasisällöltään sellaisenaan.