Trollien kristallipallo ja allekirjoitusten kopiointi

26.05.2017

Suomessakin asiantuntijana esiintynyt Daniel Macek on niin pätevä, että näkee tulevaisuuteen. Yhdysvalloissa kesällä 2016 Macek väitti havainneensa tekijänoikeusrikkomuksia kaksi viikkoa ennen väitettyä rikkomusta. Lee & Hayes - asianajotoimiston mukaan kyseisen asiantuntijan toimintaan liittyy paljon muitakin epäselvyyksiä, kuten valokopioituja allekirjoituksia eri aikavälin dokumentteihin. Jälleen kerran (12 / 12) trollit luovuttivat, kun selvitystä haluttiin Macekin yhteyksistä mm. mielikuvitushahmo Darren M. Griffiniin ja trollitoiminnan isään Patrick Achacheen.

Lähdelinkin takaa löytyy tarkempi selostus. Se vahvistaa sen, ettei tämä toiminta kestä päivänvaloa. Tietoa tästä häikäilemättömästä kiristystoiminnasta on muualta maailmalta jo niin paljon, että toivottavasti Suomessakin herätään tilanteeseen.


Lähde:
Ennustaja Daniel Macek @ Fightcopyrighttrolls